Miksi Konsoliyhtiöt Tekevät Mobiilipelilaitteistoja?

Yksi viime aikojen suosituimmista harrastuksista on pelaaminen. Tämä ei sinällään ole mikään uusi seikka, mutta pelaaminen on kokenut melkoisen muutoksen viime vuosina.

Keskeisessä roolissa tässä muutoksessa on ollut mobiilipelaamisen nousu. Siihen ovat joutuneet reagoimaan myös perinteiset konsoliyhtiöt. Tässä artikkelissa pyritään vastaamaan kysymykseen, että miksi konsolipeliyhtiöt tekevät mobiilipelaamiseen suunnattuja laitteistoja.

Alkuun on kuitenkin hyvä luoda lyhyt katsaus pelaamisessa tapahtuneeseen muutokseen.

Älypuhelimet tuovat uusia pelaajia harrastuksen pariin

Pitkään pelaamista harrastaneet muistavat varmasti ensimmäisen konsolipelaamisen buumin, joka koettiin maassamme 1980- luvun lopussa ja 1990-luvun alussa. Tuolloin monet saivat ensimmäisen kosketuksen pelaamisen legendaarisen NES:in eli tuttavallisesti Nintendon tai kasibittisen muodossa.

Tuohon aikaan konsolipelimarkkinoilla oli myös Sega Saturn ja pian joukkoon liittyi myös PlayStation ensimmäisellä konsolillaan. Tuolloin luotiin pohjaa pelaamisen harrastajakunnalle. Unohtaa ei sovi myöskään tietokonepelaamista, joka nousi myös suosituksi harrastukseksi 90-luvulla.

Pelaaminen otti uuden suunnan internetin ja teknologian kehityksen myötä.

Nopeasti verkkoon alkoi ilmestyä erilaisia pelisivustoja, kuten esimerkiksi nettikasinoita. Nämä sivustot tarjoavat laajan valikoiman pelejä jokaiseen makuun, mutta yleensä suosituimpia ovat yksinkertaiset ja helposti pelattavat kolikkopelit, kuten Reactoonz. Tämä pelityyppi on hyvä esimerkki siitä, miten teknologinen kehitys näkyy nettikasinoilla: nämä ovat värikkäitä videokolikkopelejä, jotka ovat kehittyneet ajan myötä ja tarjoavat nyt jännittävän nettipelikokemuksen nykyaikaisen grafiikan ja elementtien ansiosta. Enää ei siis ole pakko suunnata kivijalkakasinoille tai muualle saadakseen näyttävän kasinokokemuksen.

Mobiilipelaaminen nousee suosioon

Keskeinen tekijä nykyisen kaltaisen pelaamisen syntymiseen oli älypuhelin. On varmasti makuasia, minkä puhelimen katsoo olleen ensimmäinen älypuhelin: jotkut katsovat se olleen vuonna 1994 päivänvalon nähnyt IBM:n Simon, joka kuitenkin floppasi markkinoilla. Ehkä onkin järkevämpää sijoittaa ensimmäinen älypuhelin 2000-luvulle, jolloin markkinat olivat valmiita siihen.

Se, onko vuonna 2007 esitelty ensimmäinen iPhone myös ensimmäinen älypuhelin, on varmasti makuasia. Kyseisen puhelimen esittely oli joka tapauksessa keskeinen tekijä nykyisen puhelinmarkkinan muodostumisessa. Vuodesta 2007 eteenpäin käyttöjärjestelmä ja sovellukset näyttelivät entistä isompaa roolia.

Android- ja iPhone -puhelimet syrjäyttivät markkinoita hallinneen Nokian ja sovelluskaupat alkoivat täyttyä eri sovelluksista: oli uutissovelluksia, pankkisovelluksia, sääsovelluksia… ja ennen kaikkea pelejä.

Alkeelliset älypuhelimet eivät tarjonneet vielä kovin näyttävää pelikokemusta, sillä grafiikka ei ollut näyttävää ja pelit olivat simppeleitä. Tilanne muuttui älypuhelimien kehittymisen myötä: pian ne olivat niin suorituskykyisiä, että jokaisella älypuhelimen omistajalla oli käytössä myös pelikone.

Tämä vaikutti luonnollisesti pelaamisen suosion kasvuun ja mobiilipelaaminen toi pelaamisen pariin myös uusia ihmisiä, joilla ei välttämättä ollut kokemusta pelaamisesta konsoleilla tai tietokoneilla. Mobiilipelimarkkinoista onkin kasvanut merkittävää liiketoimintaa peliyhtiöille ja mukaan ovat tulleet myös perinteiset konsolivalmistajat.

Konsoliyhtiöt lähtevät tekemään laitteistoja

Mobiilipelaamisen suosio ei siis jäänyt huomaamatta konsolipelivalmistajilta: ne halusivat luonnollisesti mukaan kasvussa oleville markkinoille. Konsolipelaaminen oli pitkään se tuttu ja turvallinen tapa pelata videopelejä kotona, mutta mobiilipelaamisen suosio on muuttanut käsityksemme pelaamisesta.

PC:lle ja konsoleille pelejä tehneet pelijätit, kuten esimerkiksi Electronic Arts, ovat kääntäneet katseensa myös mobiilipelaamiseen. EA onkin julkaissut mobiiliversiota heidän tunnetuista peleistään, kuten SimCitystä ja Need for Speedistä. Tämä kehitys on pakottanut konsolivalistajat mukaan siihen, jotta ne eivät jää osattomaksi kehityksestä.

Sony on esimerkiksi laittanut patenttihakemuksen mobiilipelaamiseen tarkoitetusta ohjaimesta.

Käytännössä kyseessä olisi PlayStation 4:stä tuttu Dualshock-ohjain, mutta mobiilipelaamiseen suunnattuna. On helppo kuvitella, että Sony pyrkii hyödyntämään pitkän kokemuksensa ohjaimien parissa ja tarjoamaan parhaan mahdollisen ohjaimen mobiilipelaamiseen. Olemme nähneet jo aiemmin mm. useita virallisesti lisensoituja Xbox-mobiiliohjaimia, jotka on suunnattu Androidille.

Kesällä kuitenkin ilmoitettiin, että Microsoft tuo markkinoille uudelleensuunnitellut Xbox-mobiilipelituotteet myös iOS-järjestelmille. Näin myös Applen käyttäjät saavat mahdollisuuden hyödyntää Microsoftin osaamista esimerkiksi ohjaiminen saralla.

Start typing and press Enter to search