Qatar 2022 – Innovatiiviset teknologiat osa jalkapallon MM-kisoja

Joka neljäs vuosi järjestettävät jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut ovat yksi maailman seuratuimmista urheilutapahtumista. Kun kisat tänä vuonna suuntaavat Qatariin, on mielenkiinto noussut myös tapahtumassa käytettävää teknologiaa kohtaan. Qatarhan on alun perin vaurastunut maakaasu- ja öljyvaroillaan, mutta maa tunnetaan myös uusien teknologioiden innovatiivisena edelläkävijänä.

Tästä johtuen sekä jalkapallofanien että muidenkin kiinnostus on herännyt huomaamaan, mitä mielenkiintoisia innovatiivisia elementtejä jalkapallon MM-kisoissa tullaan näkemään. Jokainen MM-tapahtuma on ollut omalaatuisensa ja niissä on nähty paljon muutakin erikoista kuin pelkkää jalkapalloa.

Teknologian tiedemaana Qatarilta odotetaankin jotain ennennäkemätöntä, joka tulee liittymään todennäköisesti jonkinlaiseen huipputeknologiaan. Alla kurkistus siihen, mitä tiedämme nyt.

Teknologia työntekijöiden turvallisuuden tukena

Qatar on itse asiassa hyvin erikoinen valinta isännöimään jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuja. Tämä erämaan täyttämä valtio on loppuen lopuksi todella pieni pinta-alaltaan, mutta sinne on valmisteltu 8 stadionia viiteen eri kaupunkiin. Täysin ilman skandaaleja ei maan valmistautuminen kisoihin ole kuitenkaan alkanut, sillä jo vuonna 2021 uutisoitiin siirtotyöläisten kuolemista. Paikan päällä olevat asiantuntijat uskovat, että moni siirtotyöläinen on maassa nimenomaan MM-kisojen takia.

Työntekijöiden kehnoja oloja on kuitenkin kohennettu ja työ on päässyt jatkumaan hyvässä tahdissa. Monet työntekijät ovat päässet osaksi täysin uudenlaista kokeilua, jonka on kehittänyt Amine Bermak, Qatar Foundationin professori.

Hänen keksintönsä on vaatteeseen tulostettava sensori, jonka avulla voidaan seurata vaatetta pitävän henkilön elintoimintoja, kuten sykettä ja sydämen toimintaa. Sensorin avulla muun muassa sairaskohtauksia pystytään ennakoimaan.

Vierailijoiden viihtyvyyttä parannetaan teknologian avulla

Erityisesti ulkomailta saapuvia jalkapallofaneja tullaan hemmottelemaan monin eri keinoin. Liikkumista maan pääkaupungissa Dohassa on helpotettu Qatar Mobility Innovations Centerin luomien sensorien avulla. Ne kertovat vierailijoille reaaliaikaista tietoa liikenteestä, uudesta metrojärjestelmästä ja neuvovat parhaimmat reitit jalkapallo-otteluihin.

Kaikki vierailijat voivat ladata kännykkäänsä sovelluksen, jonka kautta he saavat monenlaista tietoa kaupungista ja joka helpottaa heidän liikkumistaan eri paikkoihin. Sovelluksen avulla vierailijat voivat myös tilata taksin ja löytää parhaat ruokailupaikat lähistöltään. Ja mikä parasta, nämä keksinnöt eivät jää vain kisojen aikaiseen käyttöön, vaan niistä on paljon iloa vielä kisojen jälkeenkin.

Vedonlyönti käy kuumempana kuin koskaan

Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut kiinnostavat monesti myös ihmisiä, jotka eivät muuten niin paljon seuraa jalkapalloa. Se on yksi mahtavimmista asioista näissä kisoissa, sillä ne tuovat koko maailman yhteen muutamaksi viikoksi. Vedonlyönti netissä kiinnostaa ihmisiä, jotka eivät pääse paikan päälle ja vedonvälittäjät heräävätkin tähän jo hyvissä ajoin.

Tänä vuonna tulemme varmasti näkemään entistä toimivampia ratkaisuja vedonlyöntisivustoilla. Jo viime vuodet ovat näyttäneet, kuinka reaaliaikainen pelien seuranta on mahdollista vedonlyöjille. Nyt katseet ovat kiinnittyneet vaihtoehtoihin, joissa vedon voi asettaa jo pelin alettua. Tämä tuo entistä jännittävämpiä hetkiä vedonlyöjille ja saa varmasti monet asettamaan vetoja viime hetkilläkin.

Luksusoltavat pelaajille

Qatarin ei kannata unohtaa kuitenkaan tärkeimpiä vierailijoitaan, eli itse pelaajia. On hyvä muistaa, että Qatar on erämaana erittäin kuiva ja kuuma maa. Vaikka kisat sijoittuvatkin Qatarin ”talveen”, on odotettavissa melko hiostavia päiviä. Tätä varten stadioneille on kehitetty ainutlaatuinen jäähdytysjärjestelmä, joka takaa hieman viileämmät oltavat pelaajille ja katsojille. Tämän ominaisuuden kruunaa suljettavat kattorakennelmat, jotka edesauttavat stadioneiden jäähdyttämistä.

Pelaajat pääsevät liikkumaan paikasta toiseen sähköbusseilla ja lataamaan puhelimensa aurinkoenergian avulla. Jopa WC:t on varustettu huippumodernilla teknologialla, joka tekee vessassa käymisestä mukavampaa pelaajille. Puhumattakaan pelaajien majoituksesta, josta tulemme varmasti kuulemaan vielä lisää.

Jalkapallon MM-kisat 2022 tulevat olemaan todellinen teknologian taidonnäyte Qatarilta. On upeaa nähdä, kuinka hiilineutraalisuus on huomioitu monissa ratkaisuissa. Tulevaisuuden jalkapallokisoilla on paljon opittavaa Qatarilta ja tulemme saamaan varmasti aina vain parempi kokemuksia tämän suositun lajin parissa.

Start typing and press Enter to search